maanantai 16. helmikuuta 2015

ILMASTON LÄMPENEMINEN



Ilmaston lämpenemisellä on monenlaisia ympäristöön ja ihmiselämään kohdistuvia vaikutuksia mm. äärimmäisten sääilmiöiden lisääntyminen ja voimistuminen, tartuntatautien leviäminen, kohonneet lämpötilat, sadannan ja maanviljelyn muutokset sekä oletetaan, että aiheuttaa jäätiköiden peräytymistä ja Arktisen mannerjään kutistumista.



Ilmastonmuutos johtuu pääasiassa ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasuista. Ilmastomallien perusteella lämpeneminen on voimakkaampaa arktisilla alueilla kuin tropiikissa. Koko maapallo ei lämpene kuitenkaan tasatahtisesti. Se johtuu mm. meri-ja ilmavirroista, maa-ja merimassojen jakautumisesta sekä paikallisista ilmastoista. Samalla kun on ilmastonlämpenemistä niin maapallo myös paikoin viilenee.

Lumipeitteiden vetäytymisellä, jäätiköiden sulamisella, merenpinnan nousulla ja vesistöjen lämpenemisellä on mittavia vaikutuksia ekosysteemeihin. Ekosysteemien rakenteissa ja toiminnoissa sekä lajien vuorovaikutuksessa ja alueissa on odotettavissa merkittäviä veden- ja ruuantuotannon kannalta pääosin haitallisia muutoksia.



SUOMI

On edustettu, että Suomen talvet tulevat olemaan leudompia, pimeämpiä ja lyhyempiä. Metsien kasvu todennälöisesti monipuolistuu ja lisääntyy sekä tuhoeliöiden aiheuttamat vahingot lisääntyvät.


Lähteet:
 http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmaston_l%C3%A4mpenemisen_vaikutukset
http://jonathanshipley.blogspot.fi/2013_04_01_archive.html
Tekijät: J&I

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti