maanantai 9. helmikuuta 2015

Uusiutumattomat energialähteet

UUSIUTUMATTOMAT ENERGIALÄHTEET

Suurin osa Suomen energiasta tuotetaan uusiutumattomista energianlähteistä. Niitä ovat niin sanotut fossiiliset polttoaineet öljy, maakaasu ja kivihiili. Nimitys "fossiilinen" tulee siitä, että ne ovat syntyneet muinaisten eliöiden jäänteistä miljoonien vuosien aikana. Myös Suomen soilta saatava turve luetaan fossiilisiin polttoaineisiin, sillä senkin uusiutuminen kestää tuhansia vuosia.
Uusiutumattomiin energianlähteisiin kuuluu myös ydinvoima.

ÖLJY JA MAAKAASU

Öljy ja maakaasu ovat fossiilisia polttoaineita. Ne ovat syntyneet miljoonien vuosien aikana merieliöiden jäännöksistä. Jäännökset ovat jääneet hapettomaan tilaan vedenalaisten kerrostumien alle. Öljy on maailman tärkein energianlähde. Noin kolmannes maailman energiankulutuksesta tyydytetään öljyllä.






KIVIHIILI

Kivihiili on öljyn jälkeen maailman toiseksi merkittävin energianlähde. Fossiilisista polttoaineista sen riittävyys on kaikkein suurin. Kivihiiltä käytetään lähinnä sähkön ja kaukolämmön tuotantoon. Suomessa käytettävä kivihiili on peräisin pääosin Venäjältä ja Puolasta.








TURVE

Turve on suokasvien jäännösten epätäydellisestä hajoamisesta syntyvä, eloperäinen maalaji. Sitä syntyy jatkuvasti kaikilla soilla. Suomessa turve on luokiteltu hitaasti uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Turvetta voidaan käyttää kiinteänä polttoaineena samaan tapaan kuin kivihiiltä. Sillä tuotetaan sähköä ja kaukolämpöä.


















LÄHTEET

https://peda.net/yhdistykset/bmol-ry/koulutus/eyy/yhteinen_ymparisto/energia/ue7
http://www.geo.auth.gr/106/1_elements/anthracite.htm
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/suokiista-koskee-jopa-kolmasosaa-suomesta
http://www.prodenmark.com/fi/tanskalaisia-tuotteita/luonnonvarat-tanska/

1 kommentti: